Valittelinkin vatsaani täällä silloin maanantaina, no se johti sitten siihen että tiistai-keskiviikkoyö meni Mikkelissä. Sairaalassa.
Elikkä, umpisuolihan se siellä reistasi, sain täällä lähetteen heti kiireelliseen leikkaukseen mutta Mikkelissä ei leikattukaan. Tarkkailtiin vaan yön yli ja verikokeita ja painelua yms.. Kipu alkoi kuitenkin jostain syystä hellittää eikä mitään kamalan vakavaa löytynyt verikokeissakaan, vaikka itse kyllä säikähdin tuloksia. Aamulla nimittäin hoitaja kertoi tulehdusarvojen (crp) olevan VÄHÄN nousussa. No, illalla arvo oli ollut 14 ja kun kysyin paljonko se nyt oli, oli arvo 25!! Säikähdin kyllä... Mutta sitten sain kuulla että pahassa tulehduksessa arvo nousee yli sataan..
Tällä hetkellä oon siis jo kotona, 2 yötä saanut nukkua omassa sängyssä kullan vieressä <3 Yö sairaalassa kun oli ihan hirveä.. Kun puolen yön aikaan minut siirrettiin tarkkailuosastolle, alkoi omanlaisensa kidutus. Minulla on paniikkihäiriö ja pelkään kuollakseni oksentamista.. Pelkäsin koko ajan että joku siinä 4 hengen huoneessa alkaa oksentaa. No, ensiksi viereisen pedin mummo alkoi laulaa unissaan!! Seuraavaksi alkoi yksi mummo oksentaa ja mä vaan itkin paniikissa ja kierin sängyssäni sormet korvissa. Ahdisti ihan mielettömästi. Sitten vielä vastapäinen mies, sillä oli ongelmia sydämen kanssa ja sitä ilmeisesti elvytettiin. Mä ihmettelin että mitä ihmettä mä siellä teen kun oon ihan kunnossa ku vertaa muihin! Onneksi sai käyttää puhelinta ni viestittelin pitkin yötä sieltä. Jossain vaiheessa kuitenkin menin yöhoitajan luokse ja itkin että enkö saa muuta huonetta kun en oikeasti pysty olee tuolla. Pääsin sitten eristyshuoneeseen sillä ehdolla että jos tulee eristyspotilas niin mut joudutaan taas siirtämään pois. Sain onneksi nukuttua sielä huoneessa 2 tuntia. Viiden jälkeen aamulla tultiin jo ottamaan verikokeita ja olin niin onnellinen että on aamu ja yö on kohta ohi!
Jäi ihan hirveä pelko joutua uudestaan sinne sairaalaan! Oon itkenyt pelosta ja väsymyksestä tällä viikolla varmaan eniten sitten vauvaiän!
Tällä hetkellä tilanne näyttää siltä että suoli on rauhoittumassa ja saan olla kotona ja pystyn jo syömäänkin jotain. Järkyttävä viikko! Oon oikeesti pelännyt niin paljon... hyi.. EI IKINÄ SAIRAALAAN! Kivasti sain jonkun kammon sieltä.. Toivotaan että tämä oikeasti paranee eikä enää ikinä tule uudestaan, se kipu oli aivan valtava!! Itkin kippurassa pelosta, kivusta ja ahdistuksesta!! Onneksi mulla on oma paras mies <3
